keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Tavoitteet kaudelle 2017


Blogivuosi 2017 tuntuu luontevimmalta aloittaa tutulla ja turvallisella katsauksella menneen vuoden tavoitteisiin ja uusien asettamiseen. Vuosi 2016 oli minulle henkilökohtaisesti hyvin raskas, vaikkakin hevosrintamalla tapahtui vain hyviä asioita- ehjä, nousujohteinen kilpailukausi, Aatoksen syntymä ja ihana 4-vuotias ratsastettava. 




Toukan tavoitteet 2016: 

- Lisää malttia, herkkyyttä, reaktionopeutta (siis myös "hidastaviin" apuihin), lihasta, kantovoimaa ja mitä näitä ikuisuustavoitteita nyt on ;)
Näissä on ehdottomasti kehittytty, tosin nämä kuuluvat kategoriaan ikuisuustavoitteet. Omasta mielestäni Toukka on saanut kivasti kaulaa ja pyöreyttä takaosaan (ja vähän myös mahaan...). Valmentajani on lisäksi kiinnittänyt huomiota Toukan aikuismaiseen käytökseen, jota emme kukaan osannet odottaa ikinä saapuvaksi.   

- Kantakirjaus ratsusuunnalle (16.5 Ypäjä tai 27.5 Hämeenlinna)
Tuli jotenkin missattua noi alkuvuoden kantakirjaukset, sillä musta tuntui ettei Toukka ollut valmis. Myös hyppyjen puute oli osasyy. Tänä vuonna uudestaan!

- He A asioiden suorittaminen varmasti eli väistöt, avot, sulut, vastalaukka, takarit ja käynninkautta vaihdot kuntoon
Aika massiivinen tavoite taas. Mutta käynnin kautta vaihdot ovat jo paljon paremmalla mallilla, samoin väistöt, takarit, vastalaukka ja avot ovat kehittyneet. Näiden kanssa tosin jatketaan yhä vuosikaudet. 

- Kilpailla 2-4 tasolla pääasiassa He A-luokissa, toivottavasti pääsemme myös starttaamaan mahdollisimman paljon suomenhevosluokkia
Tämä tuli sentään saavutettua :)

- Tulokset 60% paremmalle puolelle, huippua olisi saada esimerkiksi 64% helposta A:sta
Puolivälissä kautta luulin ettei tämä tavoite toteudu, mutta niin ne palikat vaan kuitenkin loksahtelivat ja tämä tavoite tuli hoidettua kunnialla!

(- Prix de Suomen Hippos- koululuokka?)
Enpä uskaltanut ilmoittautua ;)

- Aluemestaruudet juniorit/suomenhevoset
Chek!

- Positiivisen asenteen varjeleminen
Toukan kanssa touhutessa tämä on ihan helppo homma, sillä niin niin hyvä asenne työntekoon. Itsestäänselvyytenä sitä ei kuitenkaan saa pitää. 

- Pidetään radalla ja treeneissä kivaa, pikkutarkkojen perfektionistienkin täytyy välillä muista nauttia!
Toukan kanssa helppo tavoite, vaikka verryttelyssä tunteet tahtovatkin joskus kuumua, ei radalla voi kuin hymyillä tämän tsempparin selässä. 



Omat tavoitteni 2016:



- Katse kuntoon, istunnan kokonaisvaltainen kehittyminen, "rehellinen istuminen". 
Apua mikä megatavoite. Sanotaan vaikka näin, että katse on edelleen matkalla oikeaan kohteeseen ja istuntani on jo melkein rehellinen (tai harmiton valkoinen valhe enää 😂). Ei nyt leikki sikseen, tätä tavoitetta on lähestytty jo melkoisen hyvällä vauhdilla ja välillä mun hyvin harvoin kehuva valmentajanikin on sanonut etten istu hullummin. Mutta siis ikuisuustavoite tämä on ehdottomasti!


- Kehittyminen ratsastajana, hevosenlukutaito, yleiset hevosmiestaidot

Vai että kehittyminen ratsastajana, en sitten yhtään suurpiirteisempää tavoitetta löytänyt. Mutta mielestäni, etenkin nuorten hevosten parissa vietetyn ajan ansiosta hevosenlukutaitoni on parantunut. Yleisesti tähän tavoitteeseen ja sen onnistumiseen on aika vaikea ottaa kantaa. 

- Positiivisuuden säilyttäminen, liika kiire ja hätäily pois ja omat hermot kuriin
Tähän kohtaan voin ylpeydellä todeta, että kerrankin koen onnistuneeni! Toki olen vieläkin ajoittain liian nopea, äkkipikainen ja hätäinen, mutta kehitystä on ihan oikeasti tapahtunut. Ja iso kiitos siitä kuuluu kyllä Toukalle!

- Ratojen ratsastaminen, matkustelusta ei ole vieläkään apua
Tämäkin on mielestäni yllättävän onnistuneesti suoritettu tavoite, sillä helpossa A:ssa tehtäviä on jo sen verran paljon näin kokemattomalle hevoselle, ettei sen läpi "matkustaminen" tunnu enää kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. 


...ja sitten ne tavoitteet vuodelle 2017

Toukan tavoitteet 2017

-Niska ylös eli kantovoiman kasvattaminen, ikuusuusprojekti, mutta syytä sekin on jo aloittaa ;)

-Avojen, sulkujen, takarien jne. treenaaminen eteenpäin

-Yleinen ratsastettavuuden ja liikkumisen parantaminen, rehellinen työskenteleminen takaosalla

-Kantakirjaus ratsusuunnalle, tämä tietysti edellyttää sitä, että on oikeasti hypättävä ihan esteen kokoisia esteitä pari kertaa!

-Kilpaileminen 2-4 tasolla He A luokissa (ei yhtään he B starttia, tämän lupaan itselleni, sillä ne eivät meiltä yksinkertaisesti onnistu)

-Tulostason vakiinnuttaminen n. 62% ja siitä toivottavasti ylöspäin. Huippua olisi hätyytellä muutaman kerran viimevuoden huippuprosentteja!

-Prix de Hippos luokkaan osallistuminen

-SM-kvaalien saavuttaminen

-Kürin tekeminen (lähinnä harjoitusmielessä)

-Toukan maailman parhaan lavasäteilyn ja asenteen säilyttäminen




Omat tavoitteeni 2017

-Istunta ja sen kokonaisvaltaisempi hyödyntäminen (paino rehellisesti alhaalla), tähän kuuluu myös ikuisuustavoite eli katse

-Hevosten esittäminen näyttelyissä eli lähinnä Toukan kantakirjaus ja Aatoksen näyttelyt

-Oheisliikunnan lisääminen ja yleiskunnon parantaminen

-Jaksaminen ylioppilaskirjoitusten ja pääsykokeisiin lukemisen keskellä, stressi ei saa siirtyä hevosiin

-Koulukiireiden hellittämisen jälkeen ihana hevostentäyteinen kilpailukesä

-Hevosista nauttiminen, tätä tärkeintä asiaa ei sovi unohtaa



Rakastan tavoitteiden asettamista, mutta yritän myös antaa itselleni armoa, mikäli en pysty niitä kaikkia toteuttamaan ja suosittelen samaa taktiikkaa myös muille. Toivotaan, että vuosi 2017 tulee olemaan oikein onnellinen ja menestyksekäs ilman suuria takapakkeja, mihin vahvasti uskonkin-  Suomenhevosen 110v juhlavuosi ei voi olla huono vuosi ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti