perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mä oon erittäin hyvä, ellen täydellinen


Suomen kaunein prinsessa täällä moi! 

Mun omistajalla ei kuulemma ole mitään rakentavaa sanottavaa mun viimeaikaisesta käyttäytymisestä, joten parempi kai sitten kertoa itse. Vältytään ainakin väärinkäsityksiltä ja valheilta, joita Liisa säännöllisesti minusta viljelee. 


Mä olen siis vihdoin talven rankan bodauksen jälkeen päässyt esittelemään kovan työni tulosta! Onneksi sain uuden kauden kunniaksi myös uudet asusteet (kts. ylempi kuva ja mun upeat kanget), sillä ei kukaan kahta kertaa samoissa vaatteissa esiinny (Liisan mielestä tosin esiintyy ja joudun kuulemma itsekin tekemään niin). Joka tapauksessa uusista asusteista ja imeskeltävistä koruista (lue kangista) ei ollut juuri hyötyä kun minut vietiin ensimmäistä kertaa esiintymään pimeään taloon (eli vuoden vanhaan, moderniin ja valoisaan maneesiin). Kuka voi oikeasti keskittyä esiintymiseen, kun kaikki ovat siinä samassa talossa keskenään? Olette varmasti yhtä ymmällänne kuin minäkin, mutta kyllä, näin kummalliseen tilanteeseen minut vietiin. Hommaa ei auttanut myöskään se, että kyseessä oli talli jossa olen asunut yksivuotiaasta aina viisivuotiaaksi. Sitäpaitsi, silloinkin asuin jossain ihme kommuunissa, jossa sisään ja ulos sai tulla ja mennä milloin halusi. Olisi siis pitänyt ymmärtää, ettei hullujenhuoneella mikään muutu.



No, esiinyjäsieluna en voinut tuottaa yleisölleni (joka siis oli tullut tuohon taloon katsomaan vartavasten juuri minua) pettymystä, joten piipahdin radalla nopeasti ja oikein reippaassa temmossa. Typerät esiintymislavani päässä kahvipöydässä istuvat tädit kommentoivat esitystäni turhan reipastempoiseksi ja kiireiseksi. Tuloksena oli tasaista kutosta, vaikka lopussa sain jopa 7,5 kun unohduin haaveilemaan ja tein vähän rauhallisemman lopun esitykselleni. Itse olin etenkin tuohon loppuun kovin pettynyt, juoksemista ei ikinä saisi lopettaa ennen maaliviivaa! (vaikka kahvipöytätädit ja ratsastajasi niin haluaisivat). Jokatapauksessa tulos oli 60%, joka nyt oli tietysti kaltaiselleni supertähdelle ihan liian vähän (ja kaikkitietävästä Liisasta aivan maksimi tuosta radasta), taisi olla kahvipöytätädeillä kitkerää kahvia tai muuten vain huono päivä. Minä en kuitenkaan koskaan lannistu!


Noh, koska olin niin hieno, pääsin kilpailemaan myös Tampereen kansallisiin maaliskuun lopussa. Liisa jo ehti riemuita minun rauhoittuneen, mutta ei pidä nuolaista ennenkö tipahtaa (eikä myöskään sitten kun on jo tipahtanut, inhoan epähygienistä ruokaa). Olin jälleen kerran, tapani mukaan, säkenöivä! Verryttelyssä hyppäsin toisen tamman päälle, koska maneesin reunasta päälleni hyppäsi iso sininen aalto(lue: sininen estelankku...)! Onneksi onnistuin täpärästi välttämään hukkumisen. Toinen läheltä piti tilanne sattui, kun joku poni laukkasi aivan liian läheltä kaunista takapuoltani. Tiedän olevani ihana ja että monet haluavat koskea idoliaan, mutta rajansa kaikella! Olen joskus vähän äkkipikainen, joten pieni itkupotkuraivarihan siitä seurasi (lue: pukkeja pukkien perään). Tämän jälkeen osasin olla hieman varpaillani ja annoin vahvoja äänimerkkejä (tamma vinkui kuin possu) mikäli joku uskalsi tulla liian iholle. Liisa alkoi tässä vaiheessa muuttua hieman kauniin, kypsän omenan väriseksi, mutta itse olin varsin tyytyväinen kykyyni ratkoa vaativia ongelmatilanteita!

Myös radalla vältin vaaratilanteen pysähtymällä kerran ihan suorille jaloilleni. Kaikki olivat yllättyneitä reflekseideni nopeudesta, mutta en ihan turhaan treenaa kotona säännöllisesti nopeita liikkeitä. Loppukommentteihin kahvipöytätädit kirjoittivat: "Tänään ratsu aavistuksen yli-innokas". Liisa ei tiennyt pitisikö itkeä vai nauraa, mutta ainakin mulla oli kivaa! Seuraavan kerran pääsen kuulemma kisoihin vasta johonkin ulkohiekkalaatikkoon, en ymmärrä...



Nyt joudun kuitenkin pakkolomalle, sillä eilen sain tapporuiskeen (silmät peitettynä ja ennen eläinlääkärin tuloa suunkautta rauhoitettuna, ja kyllä olen eläinlääkärin lempilapsi) ja hammashoidon.   Kiitosta sain lihaksistoni kehityksestä, mutta jotta se ilkeä piikittäjä ei kuulosta korviinne liian kiltiltä, hän totesi myös minun olevan ei niin kaunispäinen yksilö. Hänestä se ei tosin haittaa, koska osaan liikkua. Onneksi olin täysin turrutettu lääkkeillä, sillä muuten se nainen olisi saanut turpaansa. Viikon jälkeen olen onneksi valmis tekemään asioita ihan uudella energialla!

Ihanaa kevättä teille kaikille,
terveisin (ei yhtään itseään täynnä oleva) Toukka

4 kommenttia:

  1. Siis emmä kestä nää on niin ihanasti ja persoonallisesti kirjoitettu, sulla (tai siis teillä) on mahtava kirjoitustyyli! :D Ja ihana Toukka! Mun sisäinen kouluratsastaja itkee ja ihastelee samanaikaisesti teidän hienoa menoa ja harmittelee kun oma rakas suomineito on enempi tasoa singeri kuin liitokavio... Mutta teidän menoa ja edistysaskeleita on ihana seurata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina ihanasta kommentista! Mekin tehdään usein paljon muuta kuin liidellään, tasainen singeri on välillä oikein toimiva ratkaisu ; )

      Poista
  2. Go Toukka! :D Mitkä upeat ja kimaltavat kanget suuhusi sait?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dyonin Dressage collectionin tummanruskeat kanget, kiiltonahkaturpiksella ja blingiotsapannalla totta kai ;)

      Poista