sunnuntai 2. elokuuta 2015

Oon nelivuotias, oppimaan innokas...

Ja sain nimen hauskimman, Epeli.


Se olisi synttärisankari täällä moro! Vihdoin omistajani päästi mut kertomaan teille mun kuulumisia. Musta kertovat ponipostaukset on kuulemma aina tykättyjä, mutta mamma ei enää osaa kertoa musta mitään uutta. Sen mukaan mä vaan karkailen ja syön. Kyseiset syytökset ovat aivan kohtuuttomia, mutta tuskinpa kukaan teistä menee edes tuollaista puppua uskomaan!

No okei, mä syön aika paljon, mutta ette ikinä arvaa missä seurassa! Meitsi saa nykysin olla laitsalla kolmen tytön kanssa! Ensin tytöt oli musta vähän ihmeissään, mutta nykysin me tullaan hyvin juttuun. Ne on niiin ihania! Minä (lukuisista elokuvistakin tuttu Uljas Musta ori) olen hurmannut ne totaalisesti. Välillä tosin saatan saada muutamat iskut (eli olen saanut niin monet rukkaset, että voisin perustaa hanskaliikkeen), mutta mitäpä pienistä! Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun!


Tavallinen päiväni alkaa siinä kuuden maissa, jolloin herään ja venyttelen. Sitten seurailen isiäni (siis Pätkistä) joka yrittää ottaa Liisaan telepaattisen yhteyden, saadakseen meille aamupalaa. Aika usein Pätkiksen telepaattiset kyvyt jättävät kuitenkin toimimatta ja Pätkis turvautuu tavalliseen "hakkaan seinää niin lujaa kuin pystyn"- taktiikkaan. Itse tyydyn siinä tilanteessa odottelemaan viaton ilme kasvoillani. Yleensä noin kymmenen minuutin sisällä Pätkiksen kutsusta, Liisa saapuu paikalle kireän oloisena. Silloin saamme aamupalaa, jota minä vaadin tiukasti korvat luimussa. Olen niin pelottava, että Liisa antaa kaurat heti mukisematta, ei se edes uskalla tulla karsinaani asti. Me uljaat mustat oriit olemme usein liian haastavia käsiteltäviä lukiolaistytöille...


Ruuan jälkeen mulle puetaan joinain päivinä sellainen supermiehen viitta ja pääsen ulos tyttöjeni luokse. Ulkona sitten pääasiassa syön, leikin Ritariässää loimineni ja vikittelen tyttöjä. Nuoremmat tytöt tykkäävät minusta (välillä) tosi paljon, mutta se 23-vuotias mummo laittaa minua ruotuun vähän liian usein. Olen useasti yrittänyt keskustella tälle rouvalle rakentavasti, mutta aina se näyttää minulle hampaitaan (ja usein myös kavioitaan). Me nuoret olemme kuulemma älylaitteiden valtakaudella syntyneitä huligaaneja. Minkä minä sille mahdan, että mummo on syntynyt 90-luvun alussa ja meitsi itse on 2010-luvun lapsia. Minulle on kuitenkin opetettu, että vanhempia hevosia ja ihmisiä tulee kunnioittaa, joten kohteliaana poikana minä hymyilen mummolle takaisin:


Päivän päätteeksi noin yhdeksän aikaan ihmiset tulevat leikkimään kanssani hippaa laitumelle. Hippa on yksi lempileikeistäni, jota jaksaisin leikkiä vaikka kuinka kauan. Välillä tosin ihmiset tuovat minulle kauraa, jolloin me emme leiki, keskitymme vain herkuttelemaan.

Jos saisin valita, jäisin ehdottomasti ulos tyttöjen kanssa koko yöksi. Omistajani eivät kuitenkaan vieläkään suostu tähän, vaan minun pitää nukkua isin kanssa sisällä. Asiasta keskustellaan kanssani uudellaan kuulemma vasta, kun olen kymmenen...


Sisällä aloitan yleensä iltakutitukset, eli hieron järjestelmällisesti häntää ja harjaa seiniin. Siinä vaiheessa Liisa alkaa huutaa ja kirkua, mutta minä en välitä. Joskus saankin tässä vaiheessa babyoil/pikiöljy/aloevera käsittelyn, joka on ihan kiva juttu. Mielestäni öljyhieronnan pitääkin kuulua jokaisen ponin perusoikeuksiin.

Noin joka toinen päivä saan myös harjoittaa aivojani Liisan pitämässä eskarissa. Harjoittelen siellä paljon uusia taitoja tai sitten vain juoksentelen vapaasti. Osaan jo mm. sanoa päivää, nostaa tavaroita ja kiivetä esineiden päälle. Uusin juttuni on oikean ja vasemman erottaminen. Liisasta olen halutessani oikein lahjakas tai oikein lahjaton. Mutta noin yleisesti opin nopeammin kuin koirat. Isona haluankin olla ihan oikea sirkusponi! Tai jalostusori... Liisan mukaan toinen näistä vaihtoehdoista ei sovi poniruunalle, mutta itse en millään ymmärrä mitä hän tällä tarkoittaa.


Viimeisenä illalla saan sitten iltapalan noin kymmenen maissa. Saan nykyisin jo 1,5dl kauraa ja porkkanaa! Yritän usein pyytää lisää ruokaa, mutta se ei kuulemma ole mahdollista. Jos nälkä on vielä kova, eikä heinä innosta pyydän isiä katsomaan Liisaa koiranpentuilmeellä. Silloin hän yleensä heltyy ja saamme vielä iltakarkit. Myös iltakarkin tulisi kuulua jokaisen ponin perusoikeuksiin!

Mä olen jo aikas hieno, enkö olekin?

Mutta nyt, mukavaa loppukesää kaikille, syökää hyvin ja nauttikaa vapaudesta!

Epeli

8 kommenttia:

  1. Eikä! Tää on ihan mahtava postaus. :D Kivaa virkistystä lukea kuulumisia tälläkin tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todella kiva kuulla, että tykkäsit :)!

      Poista
  2. Apua ! :D Aivan ihanasti kirjoitettu postaus ja upeita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, kiva että sinäkin pidit! :) Kerrankin olen ottanut kuvat itse ja onnistunut kohtalaisesti ;)

      Poista
  3. Tosi hauska postaus:)tämä on muutenkin tosi kiva blogi ja tietysti sinun hevosesikin ovat tosi hienoja tällaisen suomenhevosfanin mielestä;), ja saitkin minusta uuden lukijan.
    -http://llillijahevoset.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon kiitoksia Lilli ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista