keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kisatauolla?

Suurin piirtein joka toiseen postaukseen tulee kysyvä kommentti:

"Miksi et enää kilpaile ja valmentaudu Pätkiksellä?


Vastaan kommentiin joka kerran samalla tavalla, mutta ajattelin nyt avata asiaa teille laajemmin oman postauksen muodossa. Faktahan on, että meitä ei ole Pätkiksen kanssa nähty kisaradoilla viime vuoden elokuun kilpailujen jälkeen. Viime kesänähän Pätkiksen ratsastaminen muuttui todella vaikeaksi, se oli haluton ottamaan tuntumaa eikä homma tuntunut enää samalta. Silloin tajusin, että tälle on nyt laitettava stoppi. Halusin vanhan, iloisen ja ihanan Pätkikseni takaisin. 


Ensi töiksemme matkasimme Vermoon Holopaisen Jukan hammastarkastukseen, josta paljastuikin vaikka ja mitä. Aiheesta löytyy oma postaus, mutta tiivistettynä suusta löytyi ylipurentaa, piikkejä, koukkuja, terävien torahampaiden aiheuttamia arpia kielessä ja ns. kuolainkolon puutteesta johtuvia kymmenen sentin viiltoja poskissa. Näiden löytöjen jälkeen saatoimme vain ihmetellä, kuinka tuo hevonen yhä suostui liikkumaan! Tässä on taas yksi syy arvostaa rehellistä ja kaikkensa ihmisen puolesta antavaa suomenhevosta, sillä pahimmassa tapauksessa Pätkis on kärsinyt terävistä hampaistaan ja niiden aihettamista viilloista koko ikänsä. Se on aina ollut suustaan megaherkkä ja nyt todella ymmärsimme miksi. 



Kun suu oli saatu kuntoon, alkoi pitkä "kuntoutus", jonka tavoitteena oli saada tuntumalla kulkeminen jälleen turvalliseksi ja mieluisaksi asiaksi. Tämä työ vaati aikaa, hermoja ja jaksamista meiltä molemmilta. Juuri, kun homma tuntui edistyvän, iski paha hiekkaähky. Jolloin sain kokea lisää surua, pelkoa ja kauhua rakkaimpani puolesta. Lopulta ähkystä selvittiin ilman leikkausta, kotiin tuomisina väsynyt hevonen ja suuren suuri lasku. Heikkakiertymä oli niin iso, että toipumisaika on sen mukainen. Poni on nyt säännöllisesti psylliumkuurilla, mutta suolen nukan parantumiseen tosiaan kuluu aikaa. 

Eli, parantelemme tässä kahta erittäin ikävää ja pitkän toipumisajan vaativaa vaivaa. Minä en halua enää ikinä kilpailla hevosella joka ei ole täysin terve. Minulle kilpailuja ja valmennuksiakin tärkeämpää on se, että silmäteräni on kunnossa ja voi hyvin. Haluan lähteä treeneihin ja kilpailemaan hyvällä mielellä ja myös palata kotiin tyytyväisenä. Kyse ei siis ole siitä, etten haluaisi kilpailla tai valmentautua Pätkiksellä, päinvastoin. En malta odottaa, että saan rakkaani taas kuntoon. Onneksi tällä hevosella on käyttövuosia vielä runsaasti jäljellä!


Tätä tekstiä kirjoittaessani olen viettänyt kuukauden Floridan auringossa ja muutaman päivän päästä saan taas palata kotiin. Tämän kuukauden Pätkis on saanut viettää rauhallista elämää, maastoillen äidin kanssa muutaman kerran viikossa. Välillä tekee hyvää nollata kaikki, vaikka se onkin minulle todella vaikeaa. Homman nollaaminen onnistuu näköjään vain kun olen 8000km päässä kotoa ;) Ensi viikolla saan siis mahdollisuuden aloittaa kaiken puhtaalta pöydäältä. Aion nyt yrittää kaikkeni, jotta teen kaiken oikein. Yritän välttää turhaa kiirettä, jotta en tee tyhmyyksissäni turhia virheitä, koska haluan edetä liian nopeasti, sillä olen usein liian kunnianhimoinen ja äkkipikainen ihminen. Tiedostan  kyllää omat virheeni, mutta asioiden muuttaminen ei ole ikinä helppoa. Tässä ei siis vuoden kisatauko liiemmin huoleta, tämä hevonen on kuitenkin kilpaillut aktiivisesti koko elämänsä (vieläpä raskaassa valjakkoajossa), joten yhden kauden tauko saattaa jopa tehdä ihmeitä. 

Olen tässä vuoden sisällä vasta todella ymmärtänyt millainen kultakimpale minulla on käsissäni. En ikinä tule antamaan itselleni anteeksi, jos pilaan tämän hevosen, vain koska pidän kilpailemisesta ja olen kovin kunnianhimoinen ja haluan kaiken olevan täydellistä. En halua tappaa Pätkiksen mahtavaa työmotivaatiota ta sen nöyrää ja vilpitöntä suhtautumista kaikken mitä siltä pyydetään. Tämä hevonen ei ole minulle vain kilpakumppani, se on ennen kaikkea paras ystäväni. Se merkitsee minulle jotain niin suurta, etten usko, että kukaan voi sitä ikinä ymmärtää. Kulunut vuosi on ollut minulle raskas juuri näistä syistä, en ole voinut ollut varma voiko hevoseni hyvin tai palautuuko se ikinä entiselleen. Toivottavasti te ymmärrätte minua ja tilannettani nyt hieman paremmin. Olisi pitänyt kirjoittaa aiheesta aikaisemmin, mutta asioiden ääneen sanominen, myöntäminen ja kirjoittaminen on vain ollut niin vaikeaa. Toivottavasti kaikki nyt muuttuu pikku hiljaa paremmaksi, jospa mekin ansaitsisimme uuden alun?


" Every rider has that one special horse, that one who changes everything about them"


4 kommenttia:

  1. Pätkis on hieno suomenhevonen, ja ootte todella hyvä pari ♥ Toivottavasti Pätkis on pian entisensä :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä teille toipumiseen, olette jo voiton puolella! :) ihailtavaa asennetta!

    VastaaPoista