Oma talli, onnea vai ongelmia?

Tallinesittelypostausta on toivottu paljon, mutta ajattelin sen sijasta paneutua tarkemmin oman pikkutallin arkeen. Mitä minä ajattelen tallinpidosta? Mikä on tärkeää ja mihin minä haluan panostaa?
Sana "oma talli" tuo varmasti lähes jokaiselle heppatytölle mieleen upean, juuri omannäköisen luksustallin, upeampaakin upeammilla puitteilla. Esimerkiksi kävelytyskoneella, solariumilla, maneesilla, suurilla laitumilla, upeilla koristeellisilla karsinoilla, ja ratsastuskentillä varusteltu huipputila ei kuulosta hullummalta. En kiellä, etteikö tämä yhä olisi myös minun unelmani, mutta vuoden omaa tallia "pyörittäneenä" voin todeta unelmien hieman muuttuneen, realistisempaan suuntaan.

Mielestäni ykkösasia tallissa ja sen ympäristössä tulisi ehdottomasti olla hevosystävällisyys. Tämä saattaa tietysti kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta sitä se ei aina tunnu olevan. Suuret tallit mahdollistavat upeat puitteet hevosille, mutta välillä minusta tuntuu, että hevosia enemmän ajatellaan niiden omistajia. Tarhat ovat pienet, tarhausajat lyhyet ja kävelykone ja maneesi ovat ahkerassa käytössä. Jep, todellista hevosenelämää. Mutta omistajilla on aina puhdas hevonen odottamassa tallissa, maneesi jossa treenata, sekä tietysti hyvät sosiaalitilat. Minä miellän tälläisen, tallista hetkeksi tarhaan, takaisin talliin, sitten kävelykoneeseen ja siitä maneesiin- elämän kilpahevosten elämäksi. Ja kilpahevosella tarkoitan todella kansallisen tai kansainvälisen tason hevosia, eli siis minunkin hevoseni ovat ihan tavallisia harrasteratsuja, kuten suurin osa Suomen "kilpahevosista". Oikeat kilpahevosethan "vaativat" näitä puitteita oikeastaan jo arvonsa puolesta, mutta tällaisen harrastekilpahevosen omistajana tahdon ajatella myös hevosen luonnonmukaisia tarpeita, hevosta hevosena.

Tallissani ei ole näitä unelmien tallin huippuvarusteluja, mutta ilman niitä olemme pystyneet mielestäni luomaan hevosille kivat asuinolosuhteet. Tärkeimpinä asioina pidän meillä valoisia avokarsinoita, leveitä käytäviä, tallin korkeutta, hyvää ilmanvaihtoa, vesikarsinaa, rehu- ja varustehuoneita,  rauhallista sijaintia, hyvälaatuista heinää, ruokintaa 4-5 kertaa päivässä, sekä kokopäivätarhausta. Näillä yksinkertaisilla ja melko helpoilla asioilla on suuri vaikutus hevosen onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

Meillä hevoset syövät aamulla 6.30, päivällä 12.00, iltapäivällä 15.30, alkuillasta 18.30 ja viimeisen kerran 21.30. Pidän hyvin tärkeänä sitä, että hevosilla on tasaiset ja lyhyet ruokintavälit. Siksi illan ja aamun ero on myös yritetty venyttää mahdollisimman lyhyeksi. 

Koulupäivinä tuo klo 12 ruokinta jää väliin, jolloin hevoset saavat aamuheinät normaalisti, sekä päiväheinät slowfeeding-verkkoihin. Tämä on toiminut oikein hyvin, usein heinää on jopa ollut verkossa vielä kotiin palattuamme (ei tosin Pätkiksellä ;)). 

Ruokinta työllistää siis melkoisesti, tosin se ei vaadi kuin hermoja, ja pussitusintoa! Pussittamme heinät siis iltaisin valmiiksi ikeapusseihin. Väkirehuilla ruokitaan kahdesti päivässä, sillä hevosemme eivät syö niitä suuria määriä.

Ruokinnan lisäksi aikaa tahtoo viedä tallin siivous. Olen todella tarkka siivosfriikki, joten jokaisen heinänkorren tulee olla paikoillaan, eikä se käy aina niin kovin nopeasti ;). Koulusta tultua syöksyn siis ruokkimaan hevosia ja siivoamaan tallia. Nyt hevosia on vain neljä (jouluun asti niitä oli kuusi), joten työt ovat helpottaneet hiukan. Turvekuivikkeisia karsinoita on melko kiva ja näppärä siivota, ja itseasiassa pidän karsinoiden siivousta oikein mukavana puuhana. Karsinat puhdistettuani siirryn vaihtamaan hevosten vedet sisään ja ulos (meillä on vedet tarhoissa ympäri vuoden) ja sen jälkeen koittaa siivouksen tärkein hetki, lakaisu. Lakaisemalla siivous saa viimeisen silauksen, ja minulle aina hyvän mielen. 

Tähän siivoukseen kuluu noin 30minuttia (neljällä hevosella), mutta osaatte varmasti kuvitella kuinka paljon aikaa sai kulumaan kuuden hevosen karsinoiden siivoukseen, vesien vaihtoon, kahden hevosen liikutukseen ja lukioon...

Kun siivous on valmis (äiti auttelee usein lopussa), siirryn liikuttamaan hevosia. Pääasiassa niillä on erilainen viikko-ohjelma, joten aina en ratsasta molempia. Kun hevoset on ratsastettu haen loput hevoset sisään, jos ne ovat vielä ulkona, ja heitän hevosille alkuillan pikkuheinät ja teen iltaruuat valmiiksi. Tämän jälkeen suuntaan hoitamaan lukion tuomat velvollisuudet. Joskus tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken, mutta aika hyvin olen saanut kaiken organisoitua. Ainakaan vielä homa ei tunnu liian raskaalta. 

Yhdeksän jälkeen lähden viimeistä kertaa talliin, jossa annan iltaruuat, täytän vesiastiat ja siivoan karsinat. Hevosten iltaruokien rouskutus puhtaissa karsinoissa saa aina hymyn huulille ja olon tyytyväiseksi, ensin hevoset ja sitten vasta ihmiset. 

Pääasiassa oma talli tuo elämääni vain ihania päiviä, mutta toki se työtäkin teettää. Ainakin olen oppinut organisoimaan, sekä ottamaan ja kantamaan vastuuta ihan uudella tavalla. Pakko sanoa, että päiväkää en vaihtaisi pois, vaikka välillä onkin vaikemapaa. Laiskoille tai saamattomille ihmisille tällainen elämä ei välttämättä sovi, mutta minulla on aina ollut kunnianhimoa ja tahtoa, teen sen mitä päätän, ikinä en luovuta. Lisäksi koen suurta ilontunnetta siitä, että saan olla itse vastuussa hevosteni hyvinvoinnista. Eipähän kulu aikaa valittamiseen siitä, minkä voisi tehdä toisin tai paremmin, kuten hevospiireissä tahtoo olla tapana. 

Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja on saavuttanut. Onhan tämä elämäntapa ihan mahtava, se ottaa, mutta myös antaa niin paljon!