maanantai 1. joulukuuta 2014

Millaista on omistaa "jalostusori" ?

Voi olla, että haukkaan nyt liian suuren palan kirjoittamalla tästä aiheesta, mutta todetaan nyt heti alkuun, että puhun vain ja ainoastaan omista 16-vuotiaan mielipiteistäni. Kuten lukijat varmasti tietävät, Pätkis on kantakirjattu, eli jalostukseen hyväksytty ori. Sillä on 7 jälkeläistä, eli pienistä määristä puhutaan, eikä Pätkiksen päätehtävä todellakaan ole toimia jalostusorina.
Edellinen kesä oli kuitenkin ensimmäinen, jolloin Pätkis oli tarjolla jalostukseen ja astui meillä ollessaan. Tammoja oli kaksi, toinen ei valitettavasti tullut kiimaan, joten se jäi astuttamatta. Toinen tamma tiinehtyi ensimmäisestä kerrasta. Valitettavasti kyseinen tamma loi muutama viikko sitten orivarsan, joten ensi kesänä Pätkiksestä ei tulekkaan isää, surullista. Tämän "jalostustouhu" kuitenkin avasi minulle oven aivan uudenalaisen hevosmaailmaan.


Mielestäni on aika hurjaa, että olen saanut ensimmäisen orini 13-vuotiaana. Ja oriinpitäjä olen ollut jo 16-vuotiaana, äitini kanssa tosin. Pätkishän on aivan äärettömän kiltti ja hyvätapainen yksilö, ja juuri siksi tämä kaikki onkin ollut mahdollista. Ei minun kokoiseni lyhyt tyttö ole näin nuorena valmis käsittelemään isoa ja todella orimaista oria, ei todellakaan. Saan siis olla hyvin kiitollinen mahdollisuudesta harjoitella "elämää orin kanssa" tälläisella yksiöllä. On myös huikeaa huomata, kuinka suuresti luotamme tosiimme. Pätkishän on todellinen yhden ihmsen hevonen, joka todella antaa luottamuksen arvoiselle ihmiselle kaikkensa. Jopa astumistilanteissä tuo ori kunnioittaa sen 16-vuotiasta omistajaa.


Kilpailukausihan ei ollut osaltamme mitenkään loistalias, ei edes hyvä. Toki joukossa oli pari edistykellisempää hetkeä, joista jäi hyvä mieli. Pätkiksen suustahan paljastui merkittäviä ongelmia, jotka olivat kiusanneet sitä jo vuosia ja vaikuttaneet näin kaikkeen ratsastukseen. Koska tämä hevonen on hyvin suurisydäminen taistelija, se kesti kivut mukisematta ja yritti parhaansa. Vaikka ongelmiin oli selkeä syy tunsin ja tunnen silti yhä huonoa omaatuntoa. Orini on ihan tavallinen, mutta tiedän silti, että sen tuloksia seurataan. Ja juuri se asettaa minulle paineita, jopa ahdistusta. Tiedän, että Pätkis on niin kiva ja taitava hevonen, että se voisi oikeasti menestyä hyvin tälläkin hetkellä, taitavamman ratsastajan kanssa.


Oikeasti minun ja kaikkien muiden tulisi vain ajatella, kuinka monipuolinen ja hienoluonteinen hevonen Pätkis on. Ei pidä tuijottaa vain yksittäistä kilpailumenestystä, joskus on hyvä katsoa kokonaisuutta. Monipuolisuus on mielestäni, etenkin pienhevoselle, hyvin toivottava ominaisuus. Lisäksi painoa pitäisi antaa sille, että ori tosiaan kilpailee poniratsastaja/juniorin kanssa. Tämä hevonen on minun opettajani! Se vei minut He B luokista kansallisiin He A luokkiin, ja tekee todella tärkeää työtä opettaessaan minua ratsastamaan. Meillä on vielä monen monta vuotta aikaa kehittyä, ja näyttää mihin meistä on, mutta... Eikö riitä, että hevosella on pienhevosorien korkeimmat rakennepisteet, pienhevosten koulumestaruusmitaleita ja pitkä valjakkoajotausta (sisältäen mm. PM-edustuksen), sekä näyttöä kestävyydestä. Ei, ihmisille se ei vain tahdo riitä.


Kun avaan vaikkapa netin ihmeellisen maailman, pystyn lukemaan kivaa palautetta hevosestani, mutta asioilla on aina myös kääntöpuolensa. Kuten saattaa arvata, netistä on helppo löytää myös ilkeyksiä. Joskus kuulen näitä juttuja myös kilpailuissa tai julkisella paikalla. Kritiikki, joka sisältää hyvät perustelut on mielestäni oikein tervetullutta, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta perättömät haukut ja ilkeät kommentit... Eihän niissä ole mitään järkeä.
Esimerkiksi olen kuullut/lukenut kuinka hevoseni on työhevonen ja kaiken lisäksi ruunattu tai kun se sattuu olemaan hienorakenteinen, mutta tavarajunan mittainen ja erittäin lyhytkaulainen. Näistä jutuista en itse välitä, tai kommentoi takaisin, mutta silti jään pohtimaan asioita päässäni.

Sanotaan, että oman hevosen vioille sokaistuu, ja uskonkin siihen osittain. En silti ole huomannut yllämainittuja piirteiä hevosessani, etenkään sitä että se on jonkun mielestä ruunattu ;). Minun silmissäni orini on hienorakenteinen, erittäin kestävä ja monipuolinen ja ennen kaikkea todella hienoluonteinen. Se on kevyt ratsastaa, sillä on hyvä kokoamiskyky ja tasapainoiset liikkeet. Rakenteeltaan se ei edusta tyypillisintä pienhevostyyppiä, mutta esimerkiksi sen jalat ovat erinomaiset. Väriltään se on tavallinen rautias, mutta itse en värijalostuksesta perusta, joten en nää sitäkään "ongelmana".

Miksi oreja valitessa/ vertaillessa pitää ylipäätään olla niin kovin negatiivinen? Toki on hyvä listata niin tamman kuin orien heikkoudet ja vahvuudet ja verrata niitä, mutta miksi pitää lähteä haukkumaan ja arvostelemaan? Tähän törmää eniten tietysti netissä, mutta myös ihmisten keskusteluja kuunnellessa. Arvostella saa, kunhan se tehdään asiallisesti, mutta kuinka moni siihen oikeasti pystyy? En todellakaan ihmettele, miksi monet oriinomistajat ovat todella kypsyneitä tähän. Etenkin ne oikeasti "kuuluisien" ja tunnettujen orien omistajat.

ORIvesi 2014, näissä kilpailuissa laitettiin todella hermot koetukselle, sen verran oli pojalla asiaa ;)
Tiivistettynä, "ongelmat" orin omistamisessa ovat kohdallani enemmän henkisellä tasolla, lähinnä ne luovat paineita, kun koen olevani arvostelun ja tarkkailun kohteena. Unohtamatta kilpailuja ja valmennuksia, jossa täytyy muistaa pitää oma pää kylmänä ja pysyä rauhallisena, sillä joskus hermot joutuvat orienkin kanssa koetukselle. Kesällä muistan elävästi oikean katastrofitilanteen, kun kolme oria starttasi kansallisissa kilpailuissa peräkkäin! Voi sitä hirnumisen määrää, keskittymiskyvystä(tai lähinnä sen puutteesta) puhumattakaan...
Kaiken kaikkiaan olen kuitekin todella onnellinen, että olen päässyt tutustumaan "oriinomistajien maailmaan" jo näin varhain, sillä minäkin haaveilen omista kasvateista ja jalostusoreista. Olisi myös mukavaa, jos Pätkis saisi jatkossakin muutaman tamman kesässä, ihan siitä ilosta, että pääsisin seuraamaan sen jälkeläisten kasvua ja kehitystä. Etenkin, kun herra tuntuu periyttävän jälkeläisiinsä vahvasti omaa näköään.
Mielestäni Pätkiksellä on sen kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen kivasti annettavaa pienhevosjalostukseen, niin sukunsa, rakenteensa, monipuolisuutensa kuin loistavan luonteensakin puolesta. Katsotaan mitä vuodet tuovat tullessaan!


Sillisalaatiksihan tämäkin meni, aiheesta tuli eksyttyä ja paljon jäi vielä kirjoittamatta, mutta mitä te piditte? Kiinnostiko aihe, tai välittyikö ajatukseni?


4 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja hyvin toteutettu postaus :) luin itse ht.netistä yhtä topiceista josta muistan osan tekstissä esiintyneistä ilmauksista. Höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Joo, varmaankin juuri tästä keskustelusta sain ispiraatiota... ;)

      Poista