sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Talviset kuulumiset

Heippa taas! Luvattoman pitkä postaustauko jälleen, mikäli edellistä jouluista kuvapostausta ei lasketa. Jospa yrittäisin taas hieman aktivoitua ja kertoilla kuulumisia. Uusia kuvia ei ole hirveästi, mutta kyllä näillä yhden postauksen kuvittaa. 


Talvi saapui tänne etelään juuri sopivasti jouluksi. Hevosetkin olivat lumesta ihan ihmeissään. Pätkis käveli pöristen tarhaa ympäri, turpa syvällä lumihangessa. Suloinen otus! Sen pää näytti sen jälkeen suunnilleen tältä:


Pätkis on nyt päässyt maastoilemaan reilusti. Sillä oli maanantaina lievä ähky, joka säikäytti minut todella pahasti. Siinä ymmärsin taas jotenkin niin konkreettisesti kuinka tärkeä Pätkis on minulle. Se ei ole mikä tahansa hevonen, vaan se on se kaikista tärkein, josta ei ikinä halua luopua.  Onneksi tilanne saatiin hoidettua kipulääkkeen ja kävelytyksen avulla. Herra oli jo samana iltana lähes normaali, mutta halusin silti välttää siltä kaiken sterssin ja liikuttaa sitä ensin vain rennosti maastossa. Alkuviikosta palaillaan sitten taas normaalimpaan työskentelyyn.

Kaikki lähti siitän, kun huomasin Pätkiksen olevan epätavallisen "vaisu" tarhassa. Se ei  rynnännyt luokseni tai edes syömään, kuten sillä on tapana. Se vain seistä möllötti apaattisena keskellä tarhaa. Oli ja on siis erittäin tärkeää oppia tuntemaan oma hevosensa; pystyä havaitsemaan millon sillä on kaikki hyvin ja milloin se ei ole normaali. Onnekseni tunnen hevoseni ja ehdin reagoida jo pieneen muutokseen. 
Epäilen ähkyn syyksi vähäistä juomista näin kovilla pakkasilla, mutta varmaksi en sitä voi tietenkään sanoa. Hevosillani on kokoajan vettä tarhassa, ja juotan niille myös lämmintä vettä ämpäristä, mutta niiden juominen on silti pakkasella niukempaa. Lisäksi epäilen, että Pätkiksen mahassa on hiekkaa(koska se tunnetusti siivoaa ruokansa hyvin hyvin tarkasti ja syö samalla vaikka mitä), joten psylliumkuuri voisi olla paikallaan. 


Epeli taas on yhä hurmaava itsensä, pienen pientä uhmaikää lukuun ottamatta. Tosin huomisesta alkaen pikkuori muuttuu pikkuruunaksi. Tyyppi on niin kovin orimainen, jopa näin keskitalvella, että ruunaus on ainoa vaihtoehto... Se menee kirjaimellisesti läpi harmaan kiven, jos se vain tahtoo. Ihailtava itseluottamus, pakko myöntää ;). 

Tämä poni on niin cool, aivan jokaisessa tilanteessa!
Ja entäpä Toukka? Toukka on meidän poppoosta treenannut nyt ahkerimmin. Neidille on sopinut melko hyvin viikko-ohjelma, jossa ratsastan 2-3 päivää rankemmin ja sitten taas saman verran palautellen. Tiivistetysti, tamma on ollut todella hyvä! Yleensä ensimmäinen näistä "treenipäivistä" menee hieman pyllylleen sinkoilun ja muun yli-innokkuuden takia, mutta seuraavina päivinä neidistä lähtee yleensä todella upeita askelia! Se käyttää takapäätään uskomattoman hyvin, ja saakin siitä usein runsaasti huomiota valmentajilta. Myös laukkaan on tullut nyt hirmuisesti ryhtiä, tänään Anna ihastelikin kuinka hyvin se pystyy jo kokoamaan laukkaansa! Ennen se oli laukatessa pitkä ja holtiton, mutta nyt laukkaaminen onnistuisi vaikka paikallaan. Jotain on siis kuskin osannut tehdä oikein!

Valmennuksissa, niin Annan kuin Rosalin, kiinnitettiin huomiota myös istuntaan, omiin jalkoihini. Oikea jalkani työntyy helposti liian suoraksi, jolloin painoni "häviää" vasemmalta ja muutun lähes vinoksi. Tällä pienellä jalan virheasennolla on kuitenkin aivan valtaisa vaikutus hevoseen! Oikea kierros on meille paljon haastavampi, sillä oikea jalkani ei tue hevosta yhtä hyvin kuin vasen, ja istunnan tukivaikutus kumoutuu. Pienellä jalan siirrolla oli tässä uskomaton merkitys. Ja mikä parasta, osasin tiedostaa virheeni itse, jo kotona, ja vain mainita siitä tunnin aluksi valmentajalle, joka otti asian tiukkaan valvontaan ja sai aikaan näitä muutoksia ja ahaa-elämyksiä. Nyt vaan keskityn koipiini kieli keskellä suuta, kummankin hevoseni kanssa. 


Tässä nyt kuulumisia lyhykäisyydessään. Erikoispostaustoiveita saa muuten taas esittää! Pidän kovasti myös mielipidepostauksista, joten niihinkin saa ehdotella aiheita. Kommentoikaa rohkeasti, jospa pysyisin sitten itsekkin aktiivisempana ;)



2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, varsinkin Epelistä otetut! Ja tein sulle huvikseen talvisemman bannerin, ei kuitenkaan ole pakko käyttää jos et tykkää: http://1.bp.blogspot.com/-8qmqfDWkmhc/VKFRySgdSUI/AAAAAAAACcI/O0XlMTwvG7Q/s1600/minajapatkis.png

    VastaaPoista
  2. Voi paljon kiitoksia! Minäpä käyn ihastelemassa :)

    VastaaPoista