lauantai 27. syyskuuta 2014

Wuhuu! Pätkis is back!



 Nyt on Pätkiksen hammaslääkäristä selvitty ja pikku hiljaa palaillaan "normaaliin elämään".  15.9 meillä oli tosiaan todellinen "totuuden hetki" eli aika hevosten hampaisiin erikoistuneelle lääkärille Vermoon. Otin tämän päivän vapaaksi koulusta, ja aamulla pakattiinkin poni koppiin ja suunnattiin kohti Helsinkiä. 
Pätkis oli Vermossa ihan täpinöissään :)
Matka sujui hienosti ja klinikallakin oltiin melkein aikataulussa. Pätkiksen suusta paljastui ensimmäisenä etuhampaiden ylipurenta, joka saattaa kuulemma vaikuttaa negatiivisesti jopa peräänantoon. Enpä olisi uskonut! Suun "sisältä" löytyi lisäksi tavalliset piikit ja koukut. Lisäksi Juti huomasi Pätkiksellä todella pitkiä arpia poskissa. Syyksi paljastuivat todella terävät takahampaat, joista puuttui ns. "kuolainkolo".  Nyt siis jokainen pidäte tai kuolaimen liike aiheutti terävien takahampaiden osumisen poskeen, josta oli syntynyt valtavia viiltoja. Juti teki Pätkikselle nyt tämän kolosen, johon kuolaimet asettuvat. Kaiken tämän lisäksi Pätkiksen torahampaat olivat hirmuisen terävät ja kielestä löytyi niiden aiheuttamia arpia. Torahampaista napsaistiin siis päät pois, joten niiden ei pitäisi enää häiritä. 


Ensimmäisiä ratsastuksia hampihoidon jälkeen, kiitokset kuvista Siirille!
Klinikkakäynnin jälkeen olin aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen! Pätkiksellä ei ollut suurta korjausta vaativia virheasentoja suussa, ja syy omituiseen käytökseen oli vihdoin selvillä. Samalla aloin kuitenkin pohtia taas sitä, miten on mahdollista, että hevonen haluaa kaikesta kivusta huolimatta kerta toisensa jälkeen miellyttää ratsastajaansa? Pätkis on kärsinyt tästä takahampaiden aiheuttamasta kivusta pahimmassa tapauksessa lähes koko elämänsä, eli jokaikinen kerta kuolaimet suussa on tuottanut sille kipua. Ja mitä tekee Pätkis? Yrittää joka ikisellä kerralla tehdä sen mitä ratsastaja pyytää, ilman vastustelua tai kyseenalaistamista. Aivan uskomatonta! Tässä kohtaa, hevonen, ihmisen paras ystävä ansaitsee valtavat kiitokset ja hatunnoston. Enpä usko, että moni ihminen pystyisi samaan.


Ratsastus aloitettiin varovasti muutama päivä raspauksen jälkee. Pakko myöntää, etten osannut odottaa pahimpien oireiden katoavan noin nopeasti! Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla hysteerinen suunaukominen oli kadonnut. Nyt tavoitteenani on keskittyä ratsastamaan Pätkistä hyvin rennossa muodossa eteen alas kohti pehmeää ja vakaata tuntumaa. Otin tavoitteeksi, että "opettelemme" ratsastuksen ikään kuin uudelleen, tähtäämme tasaiseen pehmeään tuntumaan ja enrgiseen, helposti apuihin reagoivaan hevoseen. Helppoahan tämä ei tule olemaan, eikä mikään tapahdu hetkessä. Täytyy siis olla kärsivällinen ja elää päivä kerrallaan. Tärkeintä on saada homma hevoselle taas hevoselle mieluisaksi.





 Kilpailukausi loppui meidän osaltammme melko ikävissä merkeissä, mutta olen päättänyt olla välittämättä siitä. Tärkeintä on saada Pätkis kuntoon, jotta voimme sitten ensi vuonna onnistua, lähteä kilpailemaan hyvistä lähtökohdista ja sitä kautta mahdollisesti tehdä paras kilpailukautemme. Myönnän, että olen joskus liian täydellisyyttä tavoitteleva perfektionisti, mutta välillä on osattava hellittää ja unohtaa ne vastoinkäymiset. Sanotaan, että vastoinkäymiset kuitenkin vahvistavat, ja jos ja kun me vielä onnistumme, uskon että se tuntuu monin kerroin paremmalta! Nyt vaan jäitä hattuun ja treenaamaan!

Maailman paras Pätkis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti