lauantai 11. elokuuta 2012

Anna Kärkkäisen valmennusleiri

Meillä oli siis 6.-9.8 Annan valmennusleiri, kotona Aulangolla. Leirillä meitä oli kuusi, kolme omalta tallillta ja kolme "ulkopuolista". Itse olin kahden muualta tulleen tytön kanssa yötä Aulangolla.

Maanantain ensimmäisellä tunnilla mentiin koulua. Teimme ihan perusjuttuja, kokoamista ja pidennyksiä ympyrällä. Alkuun reaktiot pidennyksiin olivat liian hitaita, mutta muutaman terävän huomautuksen ja toiston jälkeen pääsimme eteenpäin jo paljon reippaammin! Kokoamiset olivat kuitenkin parempia kuin ikinä! Annan ohjeiden mukaan pysäytin ristiselän liikkeen aina kun halusin koota ja tehdä pidätteen istunnalla. Anna ihan hämmästeli miten hyvin Pätkis reagoi istuntaan. Nyt oli myös kokoaminen kehittynyt, enään Pätkis ei vain hidasta ja lyhennä, nykyisin se osaa ihan koota itsensä. Selkäänkin kokoaminen tuntui mahtavalta, sillä en osannut odottaa Pätkikseltä noin "selkeää" reagtiota. Tämä täytyy muistaa myöhemminkin. Ennen loppuraveja siirryimme tekemään ravin kautta vaihtoja kahdeksikolle, ilman jalustimia. Oma tasapainoni heilahteli tässä tehtävässä, mutta taitavan Pätkiksen ansiosta saimme hyvät siirtymiset aikaan ja Annan käskystä rupesin tekemään käynnin kautta vaihtoja. Ne eivät olleet meidän parhaita, horjumiseni takia, mutta Annan mielestä ne olivat kelvolisia :).

Toinen tunti oli kavaletti/puomitunti. Tykkäsin tunnista tosi paljon! Pätkis reagoi tunnilla pyyntöihini nopeasti, erityisen tyytyväinen olin tehtävään jossa tulimme neljää puomia ympyrällä ja laskimme väliin tulevat askeleet ja muutimme askelpituutta. Anna sanoi Pätkiksen laukan parantuneen huimasti, tehtävä oli meille aika helppo Pätkiksen rytmikkäästä laukasta johtuen. Rytmin löydyttyä askeleet tulivat väleihin lähes itsestään. Lisäksi hyppäsimme loivaakiemuraa, jossa oli kolme estettä ja kaksi vaihtoa. Vaihdot sujuivat yllättävän hyvin (tulivat ihan esteiden päällä), tosin toiseen suuntaan tarvittiin muutama toisto :D.
Maanantaina meillä oli teoriaa, jossa teimme esitelmän ähkystä Siirin kanssa.

Tiistai aloitettiin teoriatunnilla, jonka aiheena oli hevosen siistiminen ja esittäminen näyttelyissä. Etenkin näyttelyissä esittämisestä opin monta uutta asiaa! Harjoittelimme sitä myös käytännössä, alla muutama kuva meidän "näyttelyistä" ;).

Pätkistä kyllästytti, mutta minulla ja Danielalla oli hauskaa! :D
Söpöliini!♥
Tiistaina ensimmäien tunti oli estetunti ja silloin Pätkis ylitti elämänsä ensimmäisen jumppasarjan :)
Ensimmäinen kerta oli tyssäsi lyhyeen, mutta jo seuraavalla kerralla ylittyi koko sarja! Lopussa esteet olivat meille suuria, noin 80cm (jumppasarja oli alusta matalampi). Jummppasarjan perään hyppäsimme myös pari estettä lyhyemmillä teillä. Esteet olivat erikoisia, joten alkuun tuli pari kieltoa. Viimeinen rata oli kuitenkin tosi hyvä. Anna sanoi, että Pätkis voisi olla jopa estehevonen, mikäli sillä olisi hypätty enemmän ;D.

Koulutunnilla teimme väistön sisällä pysähdyksiä ja siirtymisiä. Tuli pari oikein kivaa tasajaloin pysähdystä, siirtymisiin en ollut kovin tyytyväinen. Tämän jälkeen teimme laukassa ympyrällä hiukan lyhennyksiä ja pidennyksiä, sekä avotaivutusta laukassa. Etenkin vasemmalle laukka-avo oli kivaa. Loppukommenteiksi tuli taas muistutusta omasta kädestäni (vasemmasta), mutta hevonen oli kuitenkin hieno, ja liikkuu hyvässä perusmuodossa :).

Ihana kuva! Kiitos Iiris :)


Keskiviikkona aloitimme taas estetunnilla. Hyppäsimme paljon linjoja ja lopuksi 70-80cm rataa. Estetunti oli varmaankin meidän paras hyppykerta. Laukkaa oli riittävästi, jonka seurauksena lähestymiset olivat hyviä. Yhtään kieltoa ei tullut, Pätkis oli super <3. Lopuksi pääsimme hyppäämään muutamaa maastoestettä, selvisimme kunnialla rappusista, laukassa ylös ja ravissa alas. Pätkis ei ihmettellyt vaan puksutti portaita innoissaan. Sitten tulimme bankettia, jonka päällä oli  tukki. Tukkia Pätkylä kummasteli mutta rohkaisujen jälkeen se liiteli banketin ja sen päällä ja jälkeen olevan tukin ylitse! Pätkis oli uskomattoman rohkea, vaikka oma "kenttäratsastus"-fiilikseni oli kyllä pahasti hukassa, ja on edelleen :D.

Pari kuvaa sunnuntain harjoitus-estekisoista, joissa hyppäsin 50-60cm. Puhdas rata ja rusetti matkaan :)
Koulutunnilla teimme avoja, lisäyksiä, lyhennyksiä yms. Tuntuma oli pehmeä, ja laukka etenkin vasemmalle oli hienoa! Oikelle kaikki ei sujunutkaan heti, mutta sain Annalta monta todella hyvää neuvoa.Vinoutta oli siis ilmassa oikeaan kierrokseen. Anna tosin totesi ettei siitä kannata ottaa stressiä, mutta se on seuraava asia mitä lehdetään korjaamaan, koska muoto, ja liikkuminen on todella hyvää. Onneksi toinen opettajani lupasi ratsastaa Pätkiksellä ja selvittää kumpi meistä on vino, vaikka todennäköistä on että olemme molemmat hiukan vinoja, ja vielä samaan suuntaan ;). Mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu.

Torstaina meillä oli estekisat, joissa hyppäsin n.80cm. Pätkis oli todella väsynyt rankasta hyppyjaksosta, jonka takia tuli muutama kielto. Se kuitenkin taisteli itsensä yli elämäsä suurimmasta esteradasta ;).Päivän kohokohta oli kuitenkin uittoreissu. Pätkis meni veteen tosi helposti! Uskaltauduimme veteen lähes säkään asti :). Pätkis ei unohtanut tammoja järvessäkään, ja herra hörisi tytöille oiken kovasti, siinä kyllä ratsastajaa nauratti! Kaksi kertaa Pätkis-raukka sukelsi, kun se sekosi omisssa askeleissaan... Oma virtaheponi oli kuitenkin huipputaitava koko leirin ajan!

Vesipetoni♥
(sukelluksen jälkeen)

"Hyii, tää on märkää!"

Pieni virtahepo♥

 Leiri oli muutenkin tosi onnistunut, ihmiset olivat mahtavia, ja opin paljon uutta. Leiri oli kyllä kokorahan arvoinen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti